Haalarit

Perinteiseen suomalaisen korkeakouluopiskelijakulttuurin osana Kuopion lääketieteen opiskelijat (KuoLO) pukeutuvat mustiin haalareihin. Erotuksena hammaslääketieteen opiskelijoista on Dentinalla haalareissaan valkoinen reisitasku. Fuksit saavat haalarinsa yleensä tammikuun alussa Haalarikasteessa, johon mennessä kurssin haalarivastaavat ovat kerinneet ne järjestää. Haalarien mainostila on rajallinen ja siksi painatusten kanssa on oltava tarkkana. Jokainen kurssi sopii erikseen omat yhteistyösopimuksensa haalarien osalta. Haalareihin kerätään haalarimerkkejä eri tapahtumista, sisarainejärjestöiltä ja KuoLOn toimistolta. Myös jokaisella vuosikurssilla on omakehitteinen haalarimerkkinsä. Lahkeen irti leikkaaminen ja vaihtaminen toisenväriseen lahkeeseen voi olla parisuhteen tai ystävyyden osoittamisen merkki. Karvahuppu on myös ollut suosittu uusimmilla vuosikursseilla.

Pukukoodina haalari kuuluu perinteisesti ennenkaikkea vappujuhliin, sekä poikkitieteellisiin tapahtumiin (mm. Haalaribileet, Itä-Suomen yliopiston Kaupunkisuunnistus sekä Winterfest). Virallinen ohje on, että haalaria (samoin kuin toogaa) ei kuuluisi pestä koko opiskeluaikana.